Vuonna 1840 maailma muuttui tavalla, jota nykyisen digiajan ihmisen on vaikea käsittää. Ennen tuon vuoden toukokuuta kirjeen lähettäminen oli Isossa-Britanniassa ylellisyys, johon vain harvoilla ja valituilla oli varaa. Järjestelmä oli paitsi kallis, myös poikkeuksellisen monimutkainen: postimaksu määräytyi muun muassa kuljetun matkan ja paperiarkkien määrän mukaan, ja mikä erikoisinta, maksun suoritti vasta kirjeen vastaanottaja. Köyhät perheet joutuivat usein kieltäytymään sukulaistensa kirjeistä, koska heillä ei yksinkertaisesti ollut rahaa lunastaa niitä postinjakajalta.
Kaikki tämä muuttui, kun Sir Rowland Hillin vetämä suuri postiuudistus astui voimaan ja käyttöön otettiin maailman ensimmäinen liimattava postimerkki, Penny Black. Yhden pennin merkissä oli mustalla taustalla kuningatar Viktorian profiili, ja se mullisti viestinnän kertaheitolla. Siitä hetkestä lähtien kuka tahansa pystyi lähettämään kirjeen minne päin maata tahansa, kunhan maksu suoritettiin etukäteen liimaamalla tämä pieni paperinpala kuoren kulmaan.
Penny Black ei ollutkaan vain teknologinen keksintö tai historian ensimmäinen keräilykohde. Se oli yhteiskunnallinen uudistus, joka teki tiedonvälityksestä ja yhteydenpidosta ensimmäistä kertaa todellisen jokamiehen oikeuden. Tässä artikkelissa sukellamme tämän pienen mustan merkin salaisuuksiin, sen kehityshistorian taustalla olleisiin salaisiin mustekokeisiin sekä siihen, miten se muutti maailmaa.
Posti ennen Penny Blackiä
1800-luvun alkupuolen postijärjestelmä oli rakennettu aivan eri logiikalle kuin nykyinen. Postimaksu ei ollut kiinteä, vaan se laskettiin kahden asian perusteella: kuinka kauas kirje kulki ja kuinka monta paperiarkkia se sisälsi. Pitkä matka ja paksu kirje tekivät lähettämisestä nopeasti kohtuuttoman kallista.
Ratkaiseva ero nykyaikaan oli se, kuka maksun suoritti. Maksun peri vasta kirjeen vastaanottaja postinjakajalta. Lähettäjä ei siis maksanut mitään, mutta vastaanottaja joutui pulittamaan summan ennen kuin sai kirjeen käteensä. Jos rahaa ei ollut, kirje jäi lunastamatta, ja se saatettiin palauttaa lähettäjälle palautusmaksua vastaan.
Järjestelmä oli armoton erityisesti köyhille. Perheet saattoivat nähdä postinjakajan tuovan kirjeen kaukaa muuttaneelta sukulaiselta, mutta joutua kieltäytymään siitä, koska lunastusmaksuun ei ollut varaa. Kirjeen sisältö saattoi jäädä kokonaan lukematta. Samalla postilaitos menetti tuloja, koska lunastamattomia kirjeitä oli paljon.
Ongelma oli tunnettu, ja sitä oli yritetty ratkaista aiemminkin. Käänteentekevä ajatus oli kuitenkin yksinkertainen: jos maksu siirrettäisiin lähettäjälle ja hinnaltaan se olisi niin pieni, että kuka tahansa pystyisi sen maksamaan, posti kulkisi vapaasti ja postilaitoksen kokonaistulot kasvaisivat.
Rowland Hill ja postiuudistus
Ajatuksen takana oli Sir Rowland Hill, joka oli seurannut postijärjestelmän epäkohtia ja kirjoitti niistä vuonna 1837 pamfletin. Hänen ehdotuksensa oli yksinkertainen: koko maahan yksi yhtenäinen hinta, joka määräytyisi painon eikä matkan perusteella. Maksu suoritettaisiin etukäteen lähettämisen yhteydessä.
Hinta asetettiin yhteen pennyyn puolen unssin (noin 14 gramman) kirjeeltä. Summa oli pieni, ja se oli koko idean ydin: postin piti olla niin halpaa, että siitä tulisi jokapäiväinen asia. Samalla postilaitoksen oli tarkoitus voittaa menetetty liikenne takaisin ja kasvattaa kokonaisvolyymia moninkertaisesti.
Syyskuussa 1839 Hill nimettiin valtiovarainministeriön virkaan, ja hänen tehtävänsä oli johtaa uudistuksen toteuttamista. Joulukuussa 1839 hän sai luvan aloittaa postimerkkien valmistelun. Hillin suunnitelma sisälsi itse asiassa kolme vaihtoehtoista tapaa maksaa postimaksu etukäteen: valmiiksi painetut kirjepaperiarkit, valmiiksi painetut kirjekuoret ja erilliset liimattavat postimerkit.
Juuri liimattavasta merkistä tuli menestynein vaihtoehto, ja se on säilynyt postin käytäntönä tähän päivään asti. Samalla se loi aivan uuden keräilykohteen, jolla ei ollut aiempaa vastinetta.
Merkin suunnittelu ja valmistus
Merkin piti olla mahdollisimman vaikea väärentää. Ratkaisuksi valittiin taustaltaan musta merkki, jonka keskellä oli kuningatar Viktorian profiili. Suunnittelun lähtökohta oli William Wyonin vuonna 1837 tekemä mitali, jonka pohjalta Henry Corbould piirsi luonnoksen. Varsinaisen kaiverruksen painolaattaan teki Charles Heath poikansa Frederick Heathin kanssa.
Painon sai tehtäväkseen lontoolainen Perkins, Bacon & Petch -painotalo. Musta väri ei ollut pelkkä tyylivalinta: se oli harkittu osa turvasuunnittelua. Mustan merkin väärentäminen oli teknisesti hankalaa, ja painatukseen sisältyi useita väärentämistä vaikeuttavia ominaisuuksia, kuten tarkka kaiverrus, vesileima ja kulmakirjaimet.
Merkin alareunan kulmakirjaimet kertoivat merkin sijainnin painoarkilla, kun taas yläkulmissa oli tähtikuviot. Käytäntö oli tarkoitettu väärentämisen vaikeuttamiseksi, mutta siitä tuli vuosikymmeniä myöhemmin myös keräilijöiden tärkein työkalu: kirjainten asennon mittaamisen avulla eri painolaatat on voitu tunnistaa toisistaan.
Merkit tulivat myyntiin 1. toukokuuta 1840, mutta ne kelpasivat postimaksun maksamiseen vasta 6. toukokuuta. Osa postikonttoreista myi niitä epävirallisesti jo ennen virallista päivää. Jo 8. toukokuuta seurasi kaksi penniä maksanut Twopenny Blue, jonka ulkoasu oli muuten samanlainen mutta väri sininen.
Salaiset mustekokeet
Yksi Penny Blackin historian vähiten tunnettuja lukuja on se kemiallinen työ, jota merkkien taustalla tehtiin. Rowland Hill tarvitsi apua aineiden testaamisessa, ja käytännön kemistiksi valikoitui Richard Phillips, joka oli aloittanut vuonna 1839 Museum of Economic Geologyn ensimmäisenä hoitajana ja kemistinä.
Phillips oli muodollisesti valtion kemisti geologisia näytteitä varten, mutta hänet vedettiin pian mukaan mitä erilaisimpiin tehtäviin. Hän sai analysoitavakseen muun muassa makeisia, merilevää ja saippuaa. Postimerkin kannalta merkittävin tehtävä oli kuitenkin liiman ja mitätöintimusteen testaaminen.
Ensimmäinen ongelma oli liima. Joulukuun alussa 1839 manchesterilainen John Rawsthorne toimitti Hillille näytteitä valmistetusta kumista: yksi liuos oli tehty sekoittamalla kumi kylmään veteen, toinen kuumaan. Nämä olivat todennäköisesti juuri ne kaksi näytettä, jotka Phillips tutki laboratoriossaan. Rawsthornelle myönnettiin myöhemmin sopimus liiman toimittamisesta, mutta sen tarkka koostumus pidettiin liikesalaisuutena. Nykyisen tiedon mukaan se oli perunatärkkelystä.
Toinen ja vakavampi ongelma oli mitätöintimuste. Joulukuussa 1839 liverpoolilainen John Atkinson kertoi valtiovarainministeriölle onnistuneensa poistamaan mitätöintileiman kreosootilla, tuolloin vasta äskettäin löydetyllä liuottimella. Tämä oli vakava uhka koko uudistukselle: jos leiman sai pois, samaa merkkiä voisi käyttää toistuvasti.
Phillips tutki asiaa ja ehdotti ratkaisuksi, että postin suosima punainen mitätöintimuste korvattaisiin tavallisella painomusteella. Ehdotus ei kuitenkaan toiminut, koska maaliskuun 18. päivänä 1840 sovittiin, että yhden pennin merkki painetaan mustana. Mustaa mitätöintimustetta ei voinut erottaa mustasta merkistä, joten ratkaisu oli mahdoton.
Perkins, Bacon & Petch lähestyi Phillipsiä samana päivänä ja toimitti hänelle kaksitoista koetta, jotka oli painettu parannetulla punaisella mitätöintimusteella. Painotalo uskoi, että sitä ei saisi poistettua vahingoittamatta paperia. Kokeiden tuloksia ei ole säilynyt, mutta 18. huhtikuuta painotalo lähetti Hillille kaksi pientä purkkia punaista mustetta kokeiltavaksi.
Huhtikuun 24. päivänä Hill kirjoitti postilaitoksen sihteerille eversti William Maberlylle ja varoitti kreosootin kyvystä pestä leima pois. Hän lähetti mukana näytteen punaisesta musteesta, joka oli tältä ongelmalta suojassa. Maberly oli aiemmin kutsunut Hillin postiuudistusideoita muun muassa naurettaviksi ja vailla tosiasiapohjaa, eikä ollut yhteistyöhaluinen. Jää epäselväksi, päätyikö painotalon toimittama muste todella uudeksi mitätöintimusteeksi.
Ongelma ei kuitenkaan jäänyt teoreettiseksi. Rowland Hill kirjasi päiväkirjaansa 21. toukokuuta 1840, että kansa keksi kaikenlaisia temppuja ja käytti kekseliäisyyttään keinona poistaa mitätöintimuste kemiallisilla aineilla. Hän lisäsi tekevänsä kaikkensa kemisti Phillipsin ja muiden kanssa näiden petosten estämiseksi.
Hill oli alkanut jo kesäkuun alussa harkita merkin väriratkaisua. Toukokuun ja marraskuun 1840 välillä toteutettiin niin sanotut rainbow trials -kokeet: 12 merkin koepainolaatalta painettiin merkkejä eri väreissä, muun muassa mustana, sinisenä, lilanpunaisena sekä vihreinä ja punaisina sävyinä. Merkkejä altistettiin erilaisille testeille, joista osa tehtiin Phillipsin laboratoriossa.
Kesäkuun 4. päivänä 1840 Perkins & Co:n J. B. Bacon kirjoitti Phillipsille ja lähetti näytteitä merkeistä muun muassa punaruskeana sekä siinä mustassa musteessa, jota painotalo silloin käytti. Hän kuvaili, että kastelemalla musta merkki oli turvallisempi, mutta punaruskea oli sävyltään parempi.
Lopputulos oli lopulta se, että musta väri hylättiin. Mitätöinnin ongelma oli ratkaisematon niin kauan kuin merkki itsessään oli musta. Ratkaisu löytyi vaihtamalla merkin väri punaruskeaksi.
Mustasta punaruskeaksi
Syyskuun 17. päivänä 1840 Hill antoi valtiovarainministeriölle virallisen suosituksensa: yhden pennin merkki oli painettava punaruskeana ja kahden pennin merkki uudessa sinisessä värissä. Sopivat punaruskeat ja siniset painomusteet testattiin Phillipsin laboratoriossa.
Värit eivät olleet satunnaisia. Ne suunniteltiin haalistuviksi ja liuottimille herkiksi (engl. fugitive): jos joku yritti pestä mitätöintimustetta pois, merkin painoväri leviäisi tai kuluisi samalla. Mitätöintileiman piti jatkossa olla mustaa painomustetta, joka nyt erottui selvästi vaaleammasta merkistä.
Myöhemmin, kun uutta punaruskeaa väriä testattiin, kokeet jatkuivat eri muodossa. Kuninkaallisessa kokoelmassa on säilynyt koepainolaatta, jossa on kaksitoista punaruskeaa merkkiä. Yhden arkin kääntöpuolella lukee käsin kirjoitettuna: Exposed by Mr. Phillips to the sun from Oct. 21 to Nov. 6 eli Phillipsin auringolle altistamana lokakuun 21. ja marraskuun 6. päivän välillä.
Uusi punaruskea yhden pennin merkki julkaistiin 10. helmikuuta 1841, ja uusi sininen kahden pennin merkki ilmestyi suunnilleen seuraavan kuukauden puolivälissä. Se tunnetaan nykyisin nimellä Penny Red. Aluksi uudetkin merkit mitätöitiin punaisella musteella, mutta lopulta kaikille postikonttoreille toimitettiin erityinen musta mitätöintimuste.
Penny Black oli käytössä alle vuoden, toukokuusta 1840 helmikuuhun 1841. Juuri siksi se on nykyisin arvokas keräilykohde: se ehti olla käytössä suhteellisen lyhyen aikaa ennen kuin se korvattiin.
Maltese cross -mitätöinti
Penny Blackin ja sitä seuranneiden merkkien mitätöintiin käytettiin leimaa, joka tunnetaan nykyisin nimellä Maltese cross. Nimitys tulee leiman muodosta: siinä on nelihaarainen, kahdeksankärkinen risti, joka muistuttaa Maltan ristin muotoa.
Leima lyötiin käsin, ja sen tarkoitus oli tehdä merkistä käyttökelvoton uudelleenkäyttöä varten. Varhaisimmat mitätöinnit tehtiin punaisella musteella. Koska itse merkki oli musta, punainen leima erottui siitä selvästi. Kun merkki myöhemmin vaihtui punaruskeaksi, mitätöintimuste vaihtui mustaksi.
David G. Baten Stamp Magazineen vuonna 2006 kirjoittaman artikkelin (PDF) mukaan Edward Bacon on kirjassaan vuonna 1920 merkinnyt varhaisimman tunnetun mustan mitätöintileiman päivämääräksi 31. elokuuta 1840. Merkintä perustuu London District Postin kautta kulkeneisiin kirjeisiin, joissa mustaa mitätöintimustetta kokeiltiin tilapäisesti punaisen sijaan.
Merkin tekniset tiedot
Penny Black painettiin linjakaiverrusmenetelmällä, samalla tekniikalla jota käytettiin myös seteleiden painamiseen. Merkki oli kooltaan pieni, ja sen painolaatta oli poikkeuksellisen tarkka.
Paperissa oli vesileima, joka toimi yhtenä väärennyksen estäjänä. Merkeissä ei ollut hammastusta, vaan arkit leikattiin saksilla yksittäisiksi merkeiksi. Vasta myöhemmin siirryttiin hammastukseen.
Merkin alareunan kulmakirjaimet osoittivat sen paikan painoarkilla. Ne eivät kuitenkaan kerro painolaatasta: laatan tunnistaminen edellyttää kirjainten asennon mittaamista. Tämän vuoksi jokainen yksittäinen merkki on teknisesti hieman erilainen, ja keräilijät voivat tunnistaa merkin alkuperän kirjainten asennon perusteella. Koko menetelmästä on myöhemmin kehittynyt oma tutkimusalansa.
Penny Black keräilykohteena
Penny Blackiä painettiin lopulta noin 68 miljoonaa kappaletta, joten se ei ole harvinainen sanan varsinaisessa merkityksessä. Se oli kuitenkin maailman ensimmäinen liimattava postimerkki, ja juuri se tekee siitä keräilijöiden keskuudessa halutun. Hyväkuntoinen yksittäinen merkki on edelleen tavoiteltu kohde, ja keräilijöille on merkitystä erityisesti merkin reunojen siisteydellä sekä mitätöintileiman selkeydellä.
Merkin arvoa nostavat erityisesti harvinaiset kokonaisuudet. Useamman merkin arkit ja blokit voivat olla yksittäistä merkkiä arvokkaampia - arvo riippuu kunnosta, harvinaisuudesta ja aitoudesta - koska ne osoittavat merkin alkuperäisen aseman arkilla ja säilyttävät tietoa painolaatan rakenteesta.
Penny Blackin tutkimus on nykyisin oma tarkka alansa. Merkkien tunnistaminen eri painolaatoille perustuu alareunan kulmakirjainten asennon mittaamiseen, ja tästä työstä on julkaistu useita hakuteoksia. Aiheesta kiinnostuneelle paras lähtökohta on Great Britain Philatelic Societyn aineisto, jota on koottu yhteen numeromuotoon.
Merkin arvon ratkaisevat viime kädessä muutamat hyvin konkreettiset seikat. Niistä kertoo myös Stanley Gibbonsin video How do you value a Penny Black?.
Tärkein yksittäinen tekijä on merkin reunusten leveys. Penny Black leikattiin irti painoarkista saksilla, koska hammastusta ei vielä ollut, ja leikkaaja saattoi osua hyvin tai huonosti. Tuloksen näkee merkin reunoilta: toisella sivulla voi olla runsaasti valkoista paperia, toisella ei juuri lainkaan. Reunusten leveyttä ja niiden tasapainoa kutsutaan myös keskitykseksi (engl. centring).
- Ei reunuksia lainkaan: merkki voi olla vain noin 20 punnan arvoinen.
- Yksi tai kaksi kunnollista reunusta: noin 40-60 puntaa.
- Selkeät ja leveät reunukset: merkki voi olla 200-300 punnan arvoinen.
Muut arvoon vaikuttavat seikat liittyvät kuntoon ja alkuperäisyyteen. Taitteet, repeämät ja jäljet puhdistusyrityksistä laskevat arvoa, ja mitätöintileiman selkeys on osa kokonaisuutta.
Oma lukunsa on postittamaton eli käyttämätön Penny Black. Sitä ei ole koskaan lähetetty postissa eikä siinä ole mitätöintileimaa, ja sen taustalla on oltava alkuperäinen liimapinta tallella. Liimapinta on merkin taustalla oleva liima, joka kostutettiin ja painettiin kiinni kirjeeseen, ja se on harvinaista säilyneissä merkeissä. Postittamattoman Penny Blackin arvo liikkuu helposti tuhansissa punnissa.
Hinta-arviot ovat suuntaa-antavia. Todellinen myyntihinta riippuu aina kysynnästä ja siitä, miten merkki muihin samanlaisiin verrattuna asettuu.
Penny Blackin merkitys
Penny Blackin merkitys ei ollut vain tekninen. Kiinteä, edullinen ja etukäteen maksettava postimaksu muutti sen, kenelle kirjeiden lähettäminen oli ylipäätään mahdollista. Ennen uudistusta kirje oli ylellisyyttä, jonka hankkimista harkittiin tarkkaan. Uudistuksen jälkeen siitä tuli arkipäiväinen asia.
Muutos ei jäänyt Isoon-Britanniaan. Ajatus kiinteästä postimaksusta ja merkillä suoritetusta ennakkomaksusta levisi nopeasti muihin maihin, ja siitä tuli maailmanlaajuinen käytäntö. Suomi sai omat postimerkkinsä vuonna 1856, ja ensimmäisessä sarjassa oli heti kaksi arvoa: 5 ja 10 kopeekkaa.
Penny Black oli siis samaan aikaan teknologinen keksintö, sosiaalinen uudistus ja historian ensimmäinen keräilykohde. Se avasi kirjeenvaihdon niille, joille se oli ollut mahdotonta, ja loi samalla harrastuksen, joka jatkuu edelleen.
Lähteet
- Wikipedia: https://en.wikipedia.org/wiki/Penny_Black
- The Postal Museum: https://www.postalmuseum.org/collections/highlights/the-first-ever-stamp-the-penny-black/
- The Penny Black Stamp: https://www.pennyblackstamp.co.uk/history_of_penny_black_stamps.html
- Royal Mint Museum: https://www.royalmintmuseum.org.uk/journal/guest-articles/penny-black/
- David G. Bate: The appliance of science, Stamp Magazine 5/2006: R. Phillips and the Penny Black (PDF)
- Great Britain Philatelic Society / Mike Batty (toim.): Fisher-Brown Rearranged (PDF)
- Warwick & Warwick: The ultimate Penny Black stamp guide
- Stanley Gibbons: How do you value a Penny Black? (YouTube, englanniksi)
- keraily.info: Postiuudistukset toivat mukanaan ensimmäiset postimerkit